Merunlahden toimintapäivä

Merunlahden toimintapäivä irrottaa tehokkaasti arjen rutiineista! Suunnittelemme ohjelman erilaisille ryhmille koululuokista työyhteisöihin kunkin toiveiden ja tarpeiden mukaan. Toimintapäivän aktiviteetit voivat koostua erilaisista kisailuista ja nonstoppina toimivista yksilötehtävistä. Päivää rytmitetään ruokailuilla ja hiukopalatauoilla. Saunan löylyt ja pulahdus järveen kruunaavat päivän. Iltaa onkin sitten mukava istua korsulla takkatulen lämmössä korsukeittiön herkuista nauttien.

Toimintapäivän aktiviteetteina voi olla esimerkiksi tiimitehtäviä, turnajaisia, Merun luontoristikko sekä yksilötehtävinä toimivat mm. melonta, yläköysirata, korikiipeily, trapetsihyppy, patikointi.

Tehtävät eivät vaadi ennakkotietoja tahi -taitoja. Jokainen peruskuntoinen voi lähteä mukaan toimintapäivään. Ammattitaitoiset oppaat kertovat tehtävistä tarkemmin ja ovat mukana ohjaamassa ja tsemppaamassa reippailijoita.

Toimintapäivä voidaan toteuttaa sekä kesä- että talviaikaan. Ohjelma voidaan totetuttaa suurillekin ryhmille (n. 200 osallistujaan asti) ulkoilutapahtumana ilman illanistujaisia/illallista korsussa.

Toimintapäivä 50 hengelle

Päivän aktiviteetteirasteilta löytyy melontaa vesielementin ystäville, patikointia reippailijoille, yläköysirata ja trapetsihyppy huimapäille, jousiammuntaa tarkkakätisille, kyykänkaatoa ja metsägolfia kilpailuhenkisille, luontopolku luonnontuntijoille…Rastioppaat opastavat tehtäviin ja johtavat joukkoa..

Hinta: em. aktiviteettirastein 3800€ + alv 9-23%. Hintaan sisältyy tilavuokra, sauna, pyyhkeet, ohjelmanmukaiset aktiviteetit oppaineen ja varusteineen, ruokailut ohjelman mukaan.

Mahdollinen ryhmänkoko: 10-200 henkilöä (illanvietto korsulla max. 60 hlöä)

Tarjoilut/Ruokailu: Nuotioeväät (nokipannukahvi, tee, nuotiomakkara ja nisupulla), lounaskeitto lisukkeineen sisältyvät hintaan

Kesto: n. 10 h, josta ulkoilun osuus 6 h

Ajankohta: parhaimmillaan sulan maan aikaan, pienin muutoksin toteutettavissa myös talviaikaan

Varusteet: Osallistujilta edellytetään säänmukaista ulkoiluun sopivaa pukeutumista.

Palvelukieli: suomi, englanti